sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Omenakakku

Sain jonkin lehden tilaajalahjana tällaisen Kakut kirjan. Kakussa on paljon viehättäviä ohjeita. Silti sen on jäänyt kaappiin odottelemaan. Muutama kuivakakkuohje kirjasta löytyi ja päätinkin heti kokeilla omenakakkua, sillä muutama onneton omena pyöri keittiön pöydällä.



Omenakakku (alkuperäinen ohje Vaaleanpunainen Nonparelli)

125 g juoksevaa margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1/2 dl maitoa

Täyte:
2 kiinteää, hapanta omenaa
2 rkl voita tai margariinia
1 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia

Kuori ja leikkaa omenat pieniksi paloiksi. Sulata paistinpannulla voi ja lisää joukkoon fariinisokeri ja kaneli. Kaada joukkoon omenan palat ja kuullota muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä.
Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Lisää munat joukkoon yksitellen samalla vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita varoen maidon kera taikinaan. Sekoita joukkoon myös omenatäyte.
Kaada taikina voideltuun (ja korppujauhotettuun) kakkuvuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa 40-45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.

Omenanpaloista levisi huumaava tuoksu keittiöön.


Kakku oli todella hyvää ja mehevää. Toki aika makeaa, mutta omena toi tarvittua tasapainotusta makuun.


Vein kakun lahjaksi. Oli lähtiessä vielä sen verran lämmintä, että kumosin vasta kylässä.


Minä en sitten yhtään tykkää tästä aiemmin hankkimastani kakkuvuoasta. On huonoin konsanaan kokeilemani vuoka. Minkään muun vuoan kanssa ei ole tämän tasoista tarttumisongelmaa. Vaikka kuinka voitelisin tai jauhottasin tai jättäisin jauhottamatta, on tulos aina sama. Murr!


Mutta kakku oli hyvää ja mehevää. Sille iso plussa :)

4 kommenttia:

  1. Heitä pois tuollainen kakkuvuoka, suotta pahoittaa mielensä kun vuoka pilaa hyvät kakkuaineet:)
    Sama kirja on minullakin, hienoja kuvia ja varmasti herkullisia kakkuja on monenlaisia. Kun vaan malttaisi kokeilla joskus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän vuoan päivät ovat nyt luetut :)

      Poista
  2. Voi että, kaikki omenaleivonnaiset on ihania - tämäkin kuulostaa tosi hyvältä! Täytyypä kokeilla tätäkin joskus! (Pienempi neito kysyi juuri, että milloin taas tehdään sitä banaanikakkua :-) )

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.