keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Banaanileipä / Banaanikakku

Tämän kakun olen leiponut kahdesti. Ilman makuraitaa ja makuraidan kera. Makuraita antaa nimensä mukaisesti makua, mutta vähempikin riittäisi kuin ohjeessa. Makuraidaton versio on varsin maltillisen makea, vaikka sokeria siihen reilusti tuleekin. Mutta päätä itse kumpaa teet tai tee molemmat :)


Banaanileipä (alkuperäinen ohje Valiolta)

500 g kypsää banaania
150 g Valio voita
2 dl maustamatonta jogurttia tai piimää
2 dl fariinisokeria
2 munaa
¼ tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl ruokasoodaa

Makuraita
2 rkl Valio voita
½ dl fariinisokeria
1 dl (60 g) kuorellisia manteleita
1 dl (110 g) maapähkinävoita

Valmistusohje:

Makuraita
Kuumenna voi, fariinisokeri ja karkeaksi rouhitut mantelit kattilassa. Keitä 2 - 3 min. Sulata joukkoon maapähkinävoi. Nosta liedeltä.

Banaanileipä
Voitele (ja jauhota) 1,8 litran vetoinen leipävuoka. Soseuta banaanit kulhossa haarukalla. Lisää joukkoon sulatettu voi, jogurtti/piimä, munat, fariinisokeri ja suola. Sekoita. Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Sekoita jauhoseos taikinaan varoen nuolijalla nostellen. Kaada taikinasta reilu puolet vuokaan. Kaada makuraita taikinan päälle ja kuopaise sitä lusikalla taikinaan. Lisää loppu taikina vuokaan.

Kypsennä uunin alaosassa 175 asteessa 1 h tai kunnes kypsä.

Anna banaanileivän jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista. Kakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.

Voit valmistaa leivän myös 1,5 l kokoiseen vuokaan. Laita tällöin vuoan alle varmuudeksi leivinpaperia, jos taikina nousee hieman reunojen yli.

Minun banaanini olivat niin mustuneita, etten kehdannut niitä edes kuvata, muuta kuin kuorittuna :)


Nopeasti muusiksi.


Tämä kakku oli sarjassamme niitä helppoja. Aineet vain sekaisin. Ehkä nämä taikinakuvat eivät ole niitä herkullisimpia :)



Rengasvuoassakin kakku kohosi ihan mukavasti. Tässä versiossa ei ollut makuraitaa.



Makuraidan kanssa, yhdistettynä pitkulaiseen vuokaan, meinasi tulla grande katastrooffi. Onneksi ohjeessa vinkattiin varotoimista. Ne olivat tarpeen.


Makuraitaan ei meillä voi allergian vuoksi laittaa maapähkinävoita. Tein sen kylmän viileästi ilman. Siksipä siitä tuli vähän murenevaista. Mutta hyvää niinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.