sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kuorrutettu pumpulikakku

Sain ystävältäni vinkin tästä pumpulikakku reseptistä. Hän oli tehnyt näitä kummityttönsä lakkiaisiin, kun tarvittiin gluteenitonta kakkua. Saatesanoina oli, että se sulaa suussa ja niinhän se teki. Odotin kakun leipomista tilanteeseen, jossa tarvittaisiin gluteenitonta leivonnaista. Lomalta palatessani vein tämän kakun töihin, mutta tietenkin tuurillani gluteeniton työtoveri oli vielä lomalla. No kaunis ajatus kuitenkin :)


Kuorrutettu pumpulikakku

3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
250g margariinia
3,5 dl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Kuorrute:
½ dl kermaa
40 g voita
1 rkl siirappia
noin 2 dl tomusokeria

1. Voitele  vuoka. Halutessasi voit jauhottaa mantelijauholla.
2. Vaahdota munat ja sokeri.
3. Sulata rasva (tai käytä juoksevaa margariinia) ja kaada se muna-sokerinvaahdon sekaan ohuena nauhana. Sekoita taikinaa samalla.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
5. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 50min.

Kuorrute:
Jäähdytä kakkua hieman ja kumoa se haaleana alustalle. Kiehauta kuorrutusta varten kerma ja rasva. Lisää joukkoon siirappi ja tomusokeri. Valuta seos kakun päälle ja nosta se kylmään tekeytymään. Suojaa jääkaappiin nostettu kakku kelmulla tai kannella vasta kakun jäähdyttyä. 

Ohje: Sirpa Talka kirjassa Tee hyvä kakku

Uusi kakkuvuoka toimi hyvin, kuten nämä vuoat aina.


Nuo kuorrutukset ei sitten millään ole minun juttu. Minusta tuon ohjeen olisi saanut puolittaa. Toki jos olisi ollut enemmän tomusokeria kaapissa, niin ei olisi ollut niin löysää kuorrutetta. Tomusokeria sain hieman reilun 2 dl raapittua kasaan. Toki tässä minun koristelumallissa tuohon keskelle tulee kiva kinuskidippikuppi, johon voi sitten kakkupalaa kastaa :)


Alkuperäisen kakun kuorrute oli kirjan kuvassa paljon kauniimpi. Ihailkaamme siis sitä.


1 kommentti:

  1. Täytyypä pitää mielessä tuo kakku seuraavan kerran, kun tulee keliaakikkoja tai muita glueenittomia ihmisiä kylään :-). Ja tosi kaunis on kyllä tuokin vuoka!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.