sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Jarmon piimäkakku

Kerran kahvittelun lomassa ystäväni kertoi perheen isännän leipovan heille aina todella hyvää piimäkakkua. Minä tietysti kiinnostuin ja pyysin reseptiä. Tänään kun piimä oli sopivasti hapanta, oli aika kokeilla kakkua. Parasta näissä resepteissä on nähdä niistä, että niitä todella on leivottu :)


Arvelen, että resepti on kirjasta Kotilieden suuri leivontakirja. Mutta yllätyksekseni hakusanalla Jarmon piimäkakku löytyi todella monta postausta, vaikka itselleni oli ihan uusi tuttavuus. Tosin maku oli jokseenkin tuttu, joten lienen joskus maistanut.

Ystäväperheessä isäntä tykkää kakusta rusinoilla, emäntä ilman, joten päätin kokeilla molempia. Rusinakakku vaati 5 minuttia pidemmän paistoajan.


Jarmon piimäkakku

4 dl hapanta piimää, jogurttia tai kermaviiliä
1-2 dl sokeria
2 dl taloussiirappia
3 tl kanelia
½ tl-1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
2 tl piparkakkumustetta
1 ½ tl soodaa
6-7 dl vehnäjauhoja
175 g pehmeää margariinia tai 1,5 dl kasviöljyä
2 dl rusinoita

Sekoita piimä, siirappi ja sokeri.
Sekoita mausteet, sooda ja rusinat jauhoihin.
Yhdistä jauhot, nesteet ja rasva.
Paista 175 asteessa 30-40 minuuttia ja sen jälkeen 150 asteessa 15-30 minuuttia.
 


Minusta molemmat versiot olivat hyviä :)

Googlailu Jarmon kakkujen parissa toi seuraavia vinkkejä:
- Rusinat voisi vaihtaa pilkottuihin kuivattuihin aprikooseihin. 

- Mausteet voisi vaihtaa 1/2 dl kaakaojauhetta ja 1 tl vaniljasokeria, jolloin kakusta saa suklaaversion.
- 1 1/2 dl vehnäjauhoja voi vaihtaa 70 grammaan (noin 2 dl) hasselpähkinäjauhetta. Pähkinäversiosta voi tarvittaessa jättää rasvan pois ja siltikin oli tullut mehevää.

Nyt on variaatioita mistä valita.

4 kommenttia:

  1. Oi mitä tutkimutyötä. Ja kakkukin onnhyvää.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, aloitit tämän blogin! Nytpä tiedän, mistä etsiä, jos inspiksen iskiessä vanhat ohjeet kyllästyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti saan tarjota paljon inspiraatiota :)

      Poista

Kiitos kommentistasi.