sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kesäkurpitsakakku

Saimme pieneltä puutarhurilta lahjaksi hänen itse kasvattamansa kesäkurpitsan. Ajattelin, että tästä täytyy tehdä jotain hyvää. Kauan sitten leipomani kesäkurpitsakakku tuli mieleeni ja päätin kaivaa reseptin esiin. Tämä on erittäin mehevä ja hyvä peruskuivakakku.




3 dl                      raastettua vihreää tai keltaista kesäkurpitsaa (150g)
3                           munaa
3 dl                      sokeria
4,5 dl                  vehnäjauhoja
1,5 tl                   inkivääriä
1 tl                       kanelia
1 tl                       leivinjauhetta
0,5 tl                   ruokasoodaa
1,5 dl                  juoksevaa margariinia
1 dl                      piimää

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Pese kesäkurpitsa ja raasta karkeaksi raasteeksi. Yhdistä kuivat aineet.
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet, juokseva margariini, piimä ja kesäkurpitsa. Sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun (ja korppujauhotettuun) kakkuvuokaan (1,8l).
Paista uunin alimmalla ritilätasolla noin 45 minuutia.

Alkuperäinen ohje Raisio/Sunnuntai

Tästä yhdestä kesäkurpitsasta tuli ainekset kolmeen kakkuun. Yhden käytin nyt ja kaksi annosta laitoin pakkaseen valmiina raasteena. Loput roippeet laitoin päivän ruuan sekaan.


Perheelle en maininnut etukäteen kakun sisältävän kesäkurpitsaa. Se maistui kaikista hyvältä. Sitten vasta paljastin sisällön :) Kesäkurpitsa näkyy taikinavaiheessa, mutta ei juurikaan valmiista kakusta.


Mehevä ja hyvä kakku. Ehkä sokerin määrää voisin vähän vähentää jos jonkin muutoksen haluaisin tehdä. Ja itse huomasin vasta myöhemmin laittaneeni kakkuun piimän sijasta Kefiriä, mutta en usko sillä olevan suurtakaan merkitystä makuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.