tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kesäinen marjakakku

Kakun leipomisessa maltti on valttia. Ainakin siinä kumoamisvaiheessa. Mustikkakakku maistui vieraille, eikä sitä jäänyt yhtään seuraaville vieraille (hyvä niin). Koko päivän uuni oli muussa käytössä ja kakun leipominen jäi iltaan. Enpä sitten malttanut odottaa kakkuvuoan jäähtymistä (ja kyseinen vuoka vaatii kunnon jäähtymisen) vaan kumosin kakun liian aikaisin, huonoin seurauksin. Minulle tarjottiin Facebookissa tällaista reseptiä ja päätin kokeilla. Alla näette kauneimman kuvan kakusta. Loput kuvat voit katsoa omalla vastuulla.



Kesäinen marjakakku

200 g juoksevaa margariinia
4 munaa
3 ½ dl sokeria
½ dl vaaleaa siirappia
5–5 ½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 (luomu)sitruunan kuoriraaste
2 dl maitoa
3 dl tuoreita marjoja

1. Vaahdota munat, sokeri ja siirappi kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään sitruunankuoriraasteen kanssa. Kääntele seos muna-sokerivaahtoon. Lisää rasva ja maito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Sekoita lopuksi marjat varovasti taikinaan.
3. Kaada taikina noin 2,4 litran vetoiseen vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 50–60 minuuttia. Jäähdytä hetki ja kumoa. Koristele halutessasi tomusokerilla.

Tomusokerin sirottaminenkaan ei nyt minua pelasta, mutta maku on moitteeton. Toki mietin, että sitruunan olisi voinut jättää pois, jolloin marjojen maku pääsisi paremmin oikeuksiinsa. 


Kakkuuni laitoin mustikoita 2 dl ja vadelmia 1 dl. Minun vadelmat ovat niin suuria, että murskasin ne pienemmiksi, mikä onnistui hyvin jäisissä vadelmissa. Nämä olivatkin sitten viimeiset viime vuotiset vadelmat.


Onneksi vieraat ovat sen verran hyviä ystäviä, että voin aivan hyvin tarjota kakun muotopuolenakin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.