sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Halvakakku

Blogissa on ollut hetken tauko. Nyt mennään kiivaasti eteenpäin kohti joulua.

Halva on minulle uusi tuttavuus. En ole sitä koskaan käyttänyt leivonnassa aiemmin. Kiinostukseni siis heräsi, kun löysin vanhasta leivontakirjastani halvakakun reseptin.

Halvakakku

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl appelsiini- tai sitruunamehua
100 g halvaa (voi olla vanilja- tai muuta halvaa)

Vatkaa margariini ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää munat joukkoon yksitellen. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauho. 
Raasta tai paloittele halva. Lisää jauhoseos, halva ja mehu taikinaan. Kaada voideltuun vuokaan. Paista 180 asteessa noin tunti. Kakku säilyy hyvin ja sen voi myös pakastaa.

Ohje kirjasta Hyvää ruokahalua, kotikokin parhaat leivontaohjeet, ohjeen laatija Merja Kuosmanen Turusta.


Marketista halva löytyi juustohyllystä. Minä etsin sitä leivontahyllystä :) Halva on valmistettu seesamitahnasta. Jälkikasvu tuumasi kakun maistuvan pähkinältä ja jätti syömisen siihen. Kieltämättä hieman pähkinäinen maku, mutta minusta kakku oli todella hyvää. Terveellisyydestä ei silti voida puhua, sen verran sokeria halva sisältää. Ehdottomasti aion kokeilla jotain toistakin halvareseptiä.